Kesämestaruuskisojen järjestelyt hyvässä vauhdissa
Laukaassa, keskellä eteläistä Suomea, kisaillaan metsätaitoilun Suomen mestaruuksista pe-la 21.-22.9.2012. "Odotamme tapahtumaan runsasta 200 metsäammattilaista eri puolilta maata. Vast'ikään uudistettu Kylpylähotelli ja Kuntoutus Peurunka on keskeinen yhteistyökumppanimme ja toimii kilpailutoimintojen keskipisteenä", kertoo kilpailunjohtaja Niklas Björkqvist.
Peurungasta on mahdollisuus varata hyvätasoista majoitusta. Kylpylän palveluihin kannattaa tutustua laajemminkin kilpailupäivien lomassa ja niiden jälkeen. Pohjoismaiden pisin eli 130 metriä pitkä vesiliukumäki kannattaa metsämiesten ja -naistenkin korkata!
Kisajärjestelyt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. Tehtävärata on suunniteltu ja rastipisteet määritelty. "Lopulliset mittaukset tehdään kuitenkin vasta kasvukauden päätyttyä", kertovat lauantain henkilökohtaisen kisan ratamestarit Mikko Kuitunen ja Pekka Noponen. Molempina kilpailupäivinä suunnistuksen ratamestarina toimiva Ari Martikainen on myös tehnyt kotiläksynsä. Samoin viestikilpailun järjestelyt ovat viestin päällikkö Sami Hakalan mukaan aikataulussaan.
Välimatkaa viestin ja henkilökohtaisen kilpailun välillä on ainoastaan kymmenkunta kilometriä. Pitkiä ajomatkoja ei kilpailuviikonlopun aikana siis ole tiedossa, mikä on varmasti kilpailijoillekin mieluisa asia. "Molemmissa kisoissa päästään hyviin keskisuomalaismaastoihin. Samoin suunnistuskartat ovat ajan tasalla", Niklas Björqvist vakuuttaa ja toivottaa metsäväen runsain joukoin tervetulleiksi Keski-Suomeen.